Pesue hupenee edelleen kotopuolessa. Tänään lähti viimeisimpänä Lasya's Spanish Diana. Pennun täyteiset päivät alkavatkin Savonlinnassa, uudessa kodissa. Onnen toivotukset sinne!

Pennut ovat asustaneet nyt viikon verran Helsingissä kerrostalossa. Sopeutuminen on käynyt ihan hyvin, entiseen tapaan kun on päässyt ulkona käymään ja tekemistä riittää, kun kavereiden kanssa voi painia.

Kotona onkin nyt enää kaksi tipsun pentua jäljellä, sekä omat koirat Mandi ja Mörkö. Näiltä kahdelta tipsuvauvalta puuttuu vielä oma koti. Pentueesta kotona ovat narttu Lasya's Miss X ja uros Lasya's Bullseye. Kummallekin on kehittynyt omat erilaiset piirteensä. Äxä on puuhailija, joka värkkää kaikenlaista ja touhuaa yksikseenkin. Äxä on myös todella nätti punertavan soopeli tipsutyttö. Pulla on osoittautunut nimensä veroiseksi, aina jos on jossain syötävää niin pullapoika on varmasti ensimmäisenä paikalla ja vie muidenkin suusta herkut! Ovat kyllä varsinaisia hurmureita kummatkin.

 

Laitan tähän vielä kuvat kun pennut ovat yhdeksän viikkoisia ja Dianakin oli kotona.

 

Lasya's Bullseye

 

Lasya's Miss X

 

Lasya's Spanish Diana

 

Ja vielä kaikki mukaan lukien Mörkö. Yhteen koppaan mahtuu vielä tämänkokoisena näin monta pientä